perjantai 28. kesäkuuta 2013

Mansikka-raparperipiirakka

Näin kerran unta, että olin kala. Olin kala, joka ui vastavirtaan. Kala uupui ponnistellessaan ja pyristellessään takaisin sinne mistä oli tullut, joen yläjuoksulle. Pyristelystään huolimatta kala ei päässyt takaisinpäin, vaan virtaava vesi kuljetti kalaa eteenpäin. Uni oli hyvä muistutus siitä, miksi olen ollut viime kuukausina niin kovin väsynyt. Olen yrittänyt pyristellä vastavirtaan elämässäni.

Vanhalle ystävälleni antamani neuvot voisin antaa myös itselleni: Ui elämän virran mukana, älä pyristele vastaa. Anna tunteiden virrata vapaasti lävitsesi, tunne ne, tunnista ne ja anna niiden mennä. Älä takerru niihin. Älä elä menneessä. Menneisyydestä on tarkoitus oppia, mutta mitään muuta tarkoitusta sillä ei enää ole. Kun menneisyydessä tehdyistä valinnoista ja kokemuksista on saanut tarvitsemansa opin ja ymmärryksen, ne voi jättää taakseen.

Kun tämä väsynyt kala ymmärsi vihdoin antautua elämän virran eteenpäin kuljeteltavaksi, suurin osa väsymyksestä taittui. Vaikka tällä hetkellä tiedänkin minne olen menossa, en tiedä suunnitelmiani kovinkaan pitkälle. Vanhasta viisastuneena tiedän ainakin sen, mitä en enää halua. Elämä sai minut kyseenalaistamaan melkein kaiken tietämäni ja oppimani.

Näiden pohdintojen ohessa leivoin piirakkaa.

Tässä Mansikka-raparperipiirakan ohje:

Pohjataikina:

3 dl vehnäjauhoja
100 g margariinia
1 rkl sitruunanmehua
½ dl kylmää vettä

Täyte:

3 dl vettä
2 dl sokeria
4 suurta raparperin vartta kuutioina
1 sitruunanmehu
4 rkl Maizenajauhoa
3 kananmunan keltuaista
1 rkl voita
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

1 litra mansikoita

Valmista pohjataikina ensin. Sekoita ensin margariini ja jauhot muruseokseksi ja lisää sitruunanmehu ja kylmä vesi. Muovaa taikina palloksi ja pane muovipussiin. Anna jähmettyä jääkaappissa 2-4 tuntia. Kauli taikina ja painele halkaisijaltaa noin 25 cm vuokaan. Tue reunat foliosta muovatulla pannalla. Paista 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Mittaa vesi, sokeri, raparperinpalat, sitruunanmehu ja maissijauhot kattilaan. Kiehauta ja lisää sitten keltuaiset, voi ja vaniljasokeri. Kiehauta ja jäähdytä. Kaada täyte piirakkapohjalle. Koristele mansikoilla ja tarjoa jäätelön kanssa.

Ja tässä toteutus:

Heti leipomisen aloitettuani huomasin, että maissijauhot unohtuivat kauppaan. Päätin korvata jauhot vanilijakastikejauheella, jolla olen huomannut olevan lähes yhtä tehokas vaikutus. Totesin myös, että raparperi on sen verran kirpakkaa, että sokeria kannattaa laittaa täytteeseen reilummin.

Tässä vaiheessa kesää ei kotimaisia mansikoita ole vielä saatavilla, mutta ostin muun maalaisia. Hyviä nekin ovat kotimaista mansikkasatoa odotellessa.
Tässä mallia pohjan foliopannalle. Pohjataikina oli hankalasti kaulittavaa. En malttanut odottaa 2-4 tuntia jääkaapissa jähmettymistä, vaan leivoin heti.


Tässä valmis mansikka-raparperipiirakka <3